Viimeinen boheemi-sanonta on usein käytetty ja siis jopa kulunut. Siitä huolimatta hyväksyn sen taidemaalari William Ahlgrenin epiteetiksi harkiten ja hyvin perustein.
Pienessä huoneessaan, monien maalaustensa keskellä tervehtii vierastaan hiljainen, mietteliäs mies. Mustankirjava kissa nukkuu tyytyväisenä vuoteen jalkopäässä. Muutama huonekalu tuo vähäisiin tiloihin persoonallisen asunnon tunnelman. Hillitty ääni kertoo menneistä vuosista.
Hän puhuu lapsuutensa kaupungista Oulusta, oppivuosistaan Turussa ja Helsingissä, monista väistyneitten vaiheitten teiteilijatovereistaan, joista usea on jättänyt maamme taidehistoriaan näkyvän nimen.
Itse on tämä välittömän siveötimenjäljen ja nopean havainnon, ilman, veden ja niiden sävyttämän kaupunkikuvan harras maalari jäänyt vaatimattomuuttaan ja oman näkemyksensä uskollisena toteuttajana oudosti piiloon. Ranskalainen Eugene Boudin (1824-1898) on klassikko - suomalainen sukulaissielu William Ahlgren on yksinäinen unohdettu.
Lähes satavuotta Boudinia myöhemmin on William Ahlgren tietämättä ranskalaisesta edeltäjästään mitään kuvannut suomalaisen maiseman, veden, ilman, sataman laivat ja kaupungin talohahmot samoin ottein, samoin hellivin siveltiminvedoin kuin ranskalainen uranuurtaja-maalari ja jäänyt yksinäiseen hiljaisuuteen.
William Ahlgren on saanut oppinsa taiteilijaystäviltään: Mäkilä, olavi-veli, Wehmas, Kosonen… Alussa "pojat" maalasivat tauluja ja William myi niitä. Mutta hän innostui pian itsekin tauluja tekemään. Sitten hän muutti Helsinkiin, asui "poikien" kanssa 3. Linjalla, viihtyi kahvila Fenixissä, elettiin 1920-luvun loppuvuosia. Mutta saantosaaliissa se maalarin leipä silloin oli. Muutakin oli henkikultansa ylläpitämiseksi pakko tehdä.
Ja tehtiin.
William Ahlgren on aina ollut yksinäinen, nyt hän on sitä enemmän kuin koskaan. Onhan tosin kaveri, joka käy shakkia pelaamassa, on tuo kissa, joka nautiskellen ojentelee vuodepeitteen mutkassa ja on seinillä kuvia. On siinä myös erään naisen kuva…
Sivellin ei myöhäistössä ole "juossut" samaa joutuisaa tahtia kuin ennen. Verkaisesti se on melko paksuin värein hahmottanut vedenkin, rakkaan veden, sataman välppäävän pinnan, puut, pensaat ja pilvetkin. Tuossa on viimeinen työ. Lumi on juuri satanut puiston harmaanviolettisiin puunrunkoihin. Siinä värit elävät yhtä herkin pinnoin kuin joissakin Sigrid Schaumanin pikkumaisemissa konsanaan.
Mutta ei maalaa vanha mies enään kuviaan, silmä ei toimi, ei näe riitävän hyvin. Olkapääkin on särkynyt, kun mies on kompastunut kulkiessaan. Ja mieli… Se palaa menneeseen.
Hän kaipaisi Pariisin hetkiä, kun taulua tehtiin Montmartrella ja taakse kasaantui lauma muita tauluntekijöitä. Hän muistaa Arvid Lydeckenin, tuon hienon kaunosielun, joka tajusi hänen maalaustensa ainutlaatuisen elämänläheisen arvon.
Sotavuodet, silloin kun keuhkovika piti hänet kotinurkilla, oli sekä vaikeaa että ikimuistettavaa aikaa. Maalarit hakivat silloin taulujaan varten vaneerinpaloja, kangasta kun ei saanut: "Hartmanhan teki hienot muotokuvatkin vaneerille. Mutta ne oksat, nehän ne vasta siinä kiusallisia olivat".
William Ahlgren sodanaikaisia ja -jälkeisiä Helsingin kuvia on tallella upea kokoelma, kymmeniä kaupunkinäkymiä. Ne ovat yhtenä kokonaisuutena monumentaalinen ja taiteellisesti korkeatasoinen dokumentoiva elämäntyö, joka välittää myöhempien vuosien
ihmisille elävät ja tuoreet tunnelmat pääkaupungin menneistä maisemista. Ne ovat hiljaisen maalarin arvokas anti.
Georg Engeström (julkaistu 24.7.1990Suomenmaassa)

Taidemaalari William Ahlgren

Muun muassa sota-aikaisen Helsingin ikuistajana tunnettu taidemaalari William Ahlgren kuoli kotonaan Helsingissä 27.9.1990.
Hän oli syntynyt helsingissä 1905. William Ahlgren hengeltään jälkimarraskuulaisen tuotannon painopiste sijoittuu sota-aoikaan
ja sotia edeltäneisiin vuosiin: Hänen merkittävimpinä saavutuksenaan pidetään yli sadan maaluksen sarjaa 1940-luvun alun
Helsingistä.
Pääkaupungin kadut ja satamat, kuten muutkin innoituksensa lähteet, Ahlgren tallensi ehdottoman rehellisesti. Hänen näkemyksessään ilmeni suomalaisille tyypillinen lyyrisyys ja luonnonläheisyys, mutta varsinaisen persoonallisen sävynsä hän loihti nopealla, impressionistisesti hetken havaintoja tallentavalla sivellintyöllään.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 29.10.1990